Olen Venla Ristkari ja asustelen koirieni ja kissojeni kanssa Hollolassa, ihanassa vanhassa kansakoulussa maaseudun rauhassa.

Olen saanut elää koirien kanssa lapsuudestani asti, sillä perheessämme on ollut koiria aina, afgaaninvinttikoirista bulmastiffiin. Minulla on ollut myös kolme rescuekoiraa ja eläintensuojelutyö onkin lähellä sydäntäni. Eläimet ovat aina olleet vahvasti mukana elämässäni, nyt myös opiskeluni kohteena ja tulevaisuuden ammattina.

Ensimmäinen venäjänbolonkani saapui alkuvuodesta 2016 Murmanskista Tsvet Hibin- kennelistä, Olga Zhigarevalta. Olgasta onkin tullut hyvä ystäväni ja niin kallisarvoinen mentorini. Kaikki tuontikoirani olen tuonut Venäjältä. Venäjänmatkailu onkin tullut hyvin tutuksi sekä pennunhakureissujen, että näyttelyiden merkeissä. Kotonani asustelee 6 bolonkaa, joiden lisäksi minulla on muutama koira sijoitettuna.

Näyttelyissä olen päässyt näkemään suuren määrän eri maiden bolonkoja ja olen saanut tutustua ihaniin ihmisiin. Bolonkatuttavia löytyykin pitkin Eurooppaa ja Venäjää. Olemme reissanneet koirien kanssa paljon eri maissa ja minusta on ollut ihana tavata uusia koiria ja ihmisiä, joten aina saa nykäistä hihasta, jos näet minut jossain. Tai olla yhteydessä muuten vaan, jos jokin asia mietityttää. Koskaan ei voi puhua liikaa bolonkoista! Minut olet saattanutkin tavata usein tapahtumien rotutoreilla tai kehän reunalla koirien kanssa.

Pidän tärkeänä aloittelevalle kasvattajalle, että on ainakin yksi mentori. Minä olen onnekas, että olen saanut useamman. Korvaamaton Olga Zhigareva, Tsvet Hibin kennelin omistaja Venäjältä, Tätini Päivi Salonen, kennel Sormusten, unohtamatta tietysti Erja Niemistä Bounien-kennelistä ja Minna Parkkista, kennel Stony River´s.

Olen vielä kasvatustyöni alkutaipaleella, mutta toivottavasti kasvan kuitenkin tällä matkalla rotuni arvoiseksi.

Jäsenyydet

  • Suomen Kennelliitto
  • SuKoKa, Suomen Koirankasvattajat ry
  • Venäjänbolonkat ry
  • Salpausselän Koirankasvattajat ry
  • Klinikkaeläinhoitajat ry

Kurssit, koulutukset, luennot ja webinaarit

  • Kasvattajan peruskurssi 2017
  • Koiran tutkiminen ja liikeanalyysi, biomekaniikka. Annakaisa Ventomäki
  • Jalostus, terveys ja geneettinen monimuotoisuu, Kirsi Sainio
  • Suolistomikrobiston vaikutus koiran terveyteen, Shea Beasley, SuKoKan luento
  • Koiran rakenne, Salme Mujunen
  • Pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen koirankasvatus, Juha Kares
  • Webinaari Vakiosopimuslomakkeista, Tuula Sario
  • Nartun kiimakierto, synnytys ja pentujen kehitys, ELL Nina Mahlanen
  • Aseptinen omatunto eli miten ehkäistä infektioiden syntyä, ELT Thomas Grönthal

  • Nartun ja uroksen astutuskäyttäytyminen, ELL Nina Mahlanen

  • Koiran värien ja karvanlaatujen periytyminen, Kirsi Sainio
  • Jalostusneuvojan peruskurssi

Luottamustoimet

  • Venäjänbolonkat ry, hallituksen jäsen 2018-
  • Venäjänbolonkat ry, Jäsensihteeri 2018-
  • Venäjänbolonkat ry, Rotuneuvoja